Rv 18 – 19 Ensimmäiset liikkeet, Raskauspäiväkirja osa 6

Rv 18 tienoilla en vielä tuntenut mitään liikkeitä. Sen sijaan tuntuu siltä, että vatsa on nyt enemmän tullut esille tai ainakin vaatteet kiristävät yhä enemmän. Tästä huolimatta vatsa on vielä sellainen, että sen saa piilotettua rennoilla vaatteilla hyvin niin halutessaan. Lantionseutu ja vatsa tuntuun myös paineiselta, etenkin kumarruksista ylösnousu tuntuu erikoiselta alavatsassa. Myös yölliset äkilliset kiertoliikkeet ja kyljen kääntämiset tuntuvat epämiellyttäviltä, aiheuttaen vihlaisevaa tunnetta vatsaan. Vihlaiseva tunne on sen verran voimakas, että jokaiseen asennonvaihtamiseen herää ja se tietysti vaikuttaa jälleen unen laatuun, joka ei muutenkaan ole ollut priimaa tähän mennessä.

Luopumisen tuskaa

Pahoinvoinnin lievitettyä olen pystynyt liikkumaan säännöllisesti noin 3–4 kertaa viikossa.  Rv 18 ja käyn edelleen lenkillä, salilla, tenniksessä sekä crossfitissa. Tosin nyt muuttuvan kehon realiteetti iski ensimmäistä kertaa kunnolla päin kasvoja ja meinasin purskahtaa itkuun crossfit tunnilla tajutessani joutuvan luopumaan pian monista rakkaista intohimoistani. Vaikka ulkoisesti raskaus ei näy tai rajoita merkittävästi toimintakykyä, monet liikkeet tuntuvat epämiellyttäviltä, etenkin crossfitin lajissa. Tiesin että pian tulee aika, kun joudun jättäytymään lajista pois, vaikka tuntuu että pääsin sen ihan vastaa hetki sitten kunnolla starttaamaan.

Ei sillä, etten voisi käydä crossfitissa, mutta väkisinkin joutuisin skaalaamaan ja muuttamaan niitä liikkeitä, joiden vuoksi crossfitissa erityisesti käyn toisiin helpompiin liikkeisiin, eikä tämä varsinaisesti tuo sitä intohimoa, minkä vuoksi esimerkiksi alun perin aloitin kyseisen lajin. Disclaimerina sanottakoon, että luopuisin silti vaikka jokaisesta harrastuksestani tulevan lapsen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei luopuminen omasta entisestä normaalista tuntuisi pahalta tai aiheuttaisi sopeutumisen tuskaa, etenkään kun liikkuminen on sekä työni, harrastukseni, intohimoni sekä tapa käsitellä tunteita.

Raskaus on iloinen asia, mutta samalla ainakin itse koen ristiriitaisia tunteita siitä. Vaikka tavallaan on etuoikeutettu ja kiitollinen olo siitä, että naisena pystyn ja saan kokea raskauden ja synnytyksen. Kääntöpuolena tuntuu epäreilulta, että itse joutuu luopumaan niin monesta omasta tärkeästä asiasta, vaikka samalla kumppani saa elää täysin haluamallaan tavalla (näin niin kuin karkeasti). Toki tiedostan näiden fiiliksien olevan voimakkaampia varmasti nyt alkuvaiheessa, kun kaikki on niin uutta ja koko ajan joutuu sopeutumaan ja käsittelemään mielen sisällä uusia asioita.

Pelko

Edelleen pelottaa puhua ja iloita raskaudesta ääneen vaikka mennäänkin jo Rv 18. Takaraivossa jyskyttää vielä alkuvaihe ja sen tuoma keskenmenon pelko, vaikka ensimmäinen kriittinen kolmannes onkin jo ollut hyvän tovin takanapäin. Elämme edelleen kumppanin kanssa omaa ”salaista” vauvakuplaa ja muutoin pyrin elämään mahdollisimman ”normaalisti”, ikään kuin en olisi raskaana. Myös muiden suhtautuminen ja ajattelutavan muutos minua kohtaan pelottaa, miten he tulevat näkemään minut jatkossa. Olenko vain se joku raskaana oleva tyyppi enkä se Kiira mihin muut on tottuneet? En halua puhua raskaudesta liikaa, ettei muut kyllästy ja vähennä yhteydenpitoa, lopeta kutsumista tapahtumiin tai muuta vastaavaa. En halua olla se tyyppi, joka ei muusta puhu kuin raskaudesta ja lapsesta. En halua olla se tyyppi, joka muuttuu täysin kadottaen oman normaalin persoonansa ja sen myötä etääntyy ystävistä. Tämä typerä ajatus estää ulkopuolisille ja ystäville fiilistelyn, vaikka samalla kaipaa asian jakamista myös muille kuin kumppanille. Tuntuu että elää pidätellen itseä vain siksi, että myös ympärillä olevat tottuisi ajatukseen muutoksesta.

Välillä yksinjäämisen pelko nostaa pintaansa, vaikka tiedostaakin elämän muuttuvan ja jäävänsä väkisin ulkopuolelle suuresta osasta asioita, joissa aikaisemmin ollut mukana. Etenkin tuleva kesä jännittää, kun ihmiset aktivoituvat kesän ja lomien myötä tekemään enemmän asioita. Vaikka energiaa alkaakin olemaan enemmän, jaksaako silti pysyä muiden perässä? Miltä poisjääminen ja luopuminen tuntuu, jos ja kun tilanteita tulee enemmän kesällä vastaan? Ne ovat kysymyksiä, joita vain aika näyttää. Tätä prosessia koittaa käydä läpi jo mielessä ja valmistella itseä kesään. Tiedostaa että jostain pitää luopua saadakseen tilalle jotain uutta, mutta luopuminen ei ole niin helppoa henkisesti, ainakaan vielä, kun sylissä ei ole sitä konkreettistaa syytä.

Vertaistuen kaipuu

Nyt kun tapahtuu niin paljon uutta, toivoisi olevan enemmän vertaistukea samanhenkisistä ja samassa tilanteessa olevilta henkilöiltä. Kavereille pystyy puhumaan, mutta muutoksen pelon vuoksi vain vähän kerrallaan ja etenkin silloin, jos he kysyvät, ei mielellään oma-aloitteisesti. Olen kuitenkin jo tässä vaiheessa todennut, ettei erilaiset vauvaryhmät facebookissa yms. ole juttuni. Siellä on jos jonkinlaista tyyppiä (jaa hyvä niin), mutten kaipaa vain jotain tyyppiä kenen kanssa jakaa asioita, vaan oman henkistä henkilöä ja se tuntuu tuntuu kyseisissä ryhmissä olevan vaikea saavuttaa. Lisäksi ryhmissä on itselle niin uskomattomia asioita, etten koe samaistuvani ryhmien stressihysteriaan tai muuhun yhtään ja kaikki liiallinen vouhotus vain ahdistaa. Parempi siis tässä kohti vain pysyä kaukana kyseisistä ryhmistä.

Sikiön ensiliikkeet

Vaikka käytännössä ensiliikkeitä voi tuntea jo viikoilta 16 eteenpäin, itse havahduin ensiliikkeisiin vasta Rv 19 lähtien. Voi olla, että tunsin jotain pientä aikaisemminkin, mutta nyt liikkeet olivat selkeitä sekä päivittäisiä, ettei kyse voinut olla muusta. Ensimmäisten liikkeiden tunteminen oli mahtavaa ja surrealistista, siellä se oikeasti on ja liikkuu. Etenkin kun rauhoittuu esim. istumaan tai makaamaan, liikkeitä havaitsee selkeämmin. Myös selinmaate huomaan liikkeiden lisääntyvän selkeästi. Itselle liikkeet tuntuvat selkeästi, mutta mahan päältä puoliso ei vielä pystynyt liikkeitä tuntemaan. Iltaisin liikkeet ovat sen verran voimakkaita tai sitten vain en ole vielä tottunut niihin, että säpsähdän jokaisesta potkusta unihorroksesta hereille.

Tulevilta viikoilta eniten odottaa rakenneultraa, joka lähestyy kovaa vauhtia. Jännittää onko vauvalla kaikki hyvin ja kieltämättä sukupuolen selvittäminen kutkuttaa. Ei sillä, että itsellä olisi toiveita suuntaan tai toiseen, mutta tekeehän se kaikesta vieläkin konkreettisempaa. Innolla ja jännityksellä siis odottaen!

<3

Kiira