Juhlat korona tyylillä!
Viikonloppu on takana ja ihana viikonloppu olikin! Syksyn tullen on ollut jonkin verran kiireitä koulun ja työn sovittamisessa ja vapaa aikaa ei ole liiemmin ollut. Monet tutut ovat myös harmitelleet sitä, että kotiseinät alkaa kaatumaan päälle ja kaipaisi jotain sosiaalista kontaktia ja vipinää, kuitenkin yhteiskunnallinen tilanne huomioiden. Nyt kun terassit ovat kiinni ja baarit korona rajoitusten myötä sulkeutuneet, oli keksittävä jotain muuta kuten juhlat! Siitä sainkin idean, jossa yhdistyy hyvä ruoka, juoma, rakkaat ystävät sekä turvalliset ympäristöt: kotiaprot, kotikierros juhlat tai millä nimellä nyt sitä haluaakin kutsua. Kotikierros juhlat pitää sisällään viisi eri asuntoa, viisi eri lempi juomaa ja viisi eri naposteltavaa.
Meillä on koulussa viiden henkilön tyttöporukka ja koska me joudutaan olemaan kontaktissa koulussa, emme nähneet ongelmaa viettää aikaa yhdessä turvallisesti kodeissamme. Päivän suunnitelmana on siis kiertää jokaisen kodissa ja nauttia lasillinen jokaisen lempi juomaa ja siihen sopivaa naposteltavaa. Yksi päivä ja viisi eri kotia ja juhlat korona tyylillä, kelpaa!
Lokaatio 1, Kerava
Ensimmäisenä aloitettiin kierros Keravalta. Menu 1 piti sisällään överi herkullisen juusto lautasen, joka piti sisällään monta erilaista ihanaa juustoa, erilaisia suolaisia ja makeita keksejä juustoille, salamia, ilmakuivattua kinkkua, viikunoita, viikuna hilloa ja viinirypäleitä. Juustojen kylkeen nautittiin kevyttä rieslingiä. Ennen kuitenkin juustojen nauttimista, emäntä oli yllätysnumerona ostanut kaikille minipullo shotit. Vaihtoehtoina oli minttuviina tai koskenkorva salmiakki. Tunnetusti en todellakaan ole shottien suurkuluttaja, mutta kerta meitä varten oli ostettu, niin kyllähän se oli juotava. Samalla muisteltiin aikaisempia juhlia, joissa kyseisiä shotteja oltiin vedetty. Ihana tunnelmallinen illan aloitus!
Lokaatio 2, Leppävaara
Toisena suunnattiin Espooseen, jossa meillä oli taas aivan uudenlainen kattaus. Alkujuomana meillä oli jotain mitä en ollut koskaan aikaisemmin maistanut: Teerenpelin punaherukka-verigreippi lonkeroa. Pääjuomana oli tarjolla Cavaa ja naposteltavina sormisyötäviä. Ruisnappien päälle oli tehty ihanaa lohi-piparjuuri täytettä ja toisiin taas laitettu vuohenjuustoa, ilmakuivattukinkkua sekä persimonia. Lisäksi tarjolla oli hedelmiä, pähkinöitä sekä suklaata, nam! Ohjelmanumerona oli pullonavaajan pituuden arvioiminen. Pullonavaaja oli mielenkiintoisen muotoinen ja voitte vaan käyttää mielikuvitustanne siitä, mitä me mittailtiin ja arvioitiin, hah!
Lokaatio 3, Pikku Huopalahti
Kolmantena suunnattiin pikkuhuopalahteen, jossa jälleen uudet juomat ja erilaiset tarjoilut. Juomana oli kahta erilaista olutta: Sollia limellä sekä täysin itselleni uutta vaaleanpunaista vadelma olutta. Vaikka en oluen suuri kuluttajan olekaan, aina mielenkiintoista maistella uusia makuja. Ruokana oli tehty ihanaa couscous salaattia, jossa oli lisäksi fetaa, granaatinomenan siemeniä, basilikaa sekä balsamicoa.
Lokaatio 4, Kallio
Toiseksi viimeisimpänä suunnattiin kallioon. Illan neljäs emäntä oli leiponut aivan taivaallista kolmen suklaan brownieta. Brownien ohelle keitettiin kahvit sekä tarjottiin todella tummaa Churroista tehtyä olutta. Olut oli mielenkiintoinen ja jälleen jotain, mitä ei ikinä tulisi itse valikoitua. Tummassa oluessa oli hieman suklaan ja kahvin vivahdetta joten se sopi täydellisesti täyteläiseen suklaa leivonnaiseen. Siinä sitten istuskeltiin, höpöteltiin ja lauleskeltiin Eppu normaaleja!
Lokaatio 5, Jätkäsaari
Viimeisimpänä suunnattiin meidän kotiin. Vatsat alkoivat olla jo aika täynnä, mutta saatiin vielä muutamat quesadillat mahdutettua mahaan. Tein siis kolmen juuston kana quesadilloja ja lisukkeeksi olin tehnyt quacamolea, salsaa, ranskankermaa, tuore pestoa sekä päälle rucolaa ja korianteria. Juomana tarjosin punaviinin jälkeen toiseksi lemppariani: Lambruscoa. Lambruscoon rakastuin italiassa ollessani. Kyseinen juoma on punaviini pohjainen, mutta huomattavasti kevyempi ja lisäksi se on myös kevyesti hiilihapotettu.
Lambruscoa nautitaan italiassa yleensä rasvaisen ruuan kanssa, yleensä pitsan. Pitsaa en päätynyt kuitenkaan tarjoilemaan, sillä tässä kohti kello oli jo reilusti yli puolen yön. Ohjelmanumerona minulla oli ihan super hauska lautapeli, mutta päädyttiin säästämään naapureitamme liialliselta melulta, sillä pelit on aina riski kilpailuhenkisille ihmisille. Keskityttiin siis vain tanssimaan. Kyllähän sitä aina muutamat jorailut voi ottaa vaikka kotioloissa! 😀
Kokonaisuudessaan siis aivan ihana ilta. Vaihtuvat ympäristöt, emäntien näköiset menut juomineen teki kyllä hyvää mielenterveydelle. Ihana nähdä ystäviä muutakin kuin koulussa ja viettää laatuaikaa turvallisissa ympäristöissä. Kyseinen kotikierros on loistava tapa pitää juhlat korona huomioiden. Ei ylimääräisiä altistumisia, vain pieni ja intiimi porukka. Jos siis tuntuu, että kaipaat inspiraatiota juhlien järkkäilyyn ystäviesi kanssa korona huomioiden, niin kotikierros juhlat toimi ihan täydellisesti. Jokainen tuo ripauksen omaa persoonallisuuttaan ja koko päiväksi on kivaa tekemistä. Kannattaa kuitenkin aloittaa riittävän aikaisin, sillä siirtymisiin menee yllättävän paljon aikaa.
Juhlat on nyt takana, joten näillä fiiliksillä, hymyissä suin on hyvä aloittaa tuleva viikko työharjoittelun parissa. Kiitos vielä kaikki ihanat ja rakkaat emännät eilisestä. Olette kultaa! <3
-Kiira
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!